Tarottulkinnat tehdään nimensä mukaisesti tarotkorteilla. Jokaisella näkijällä ovat käytössä omat, itselle tutut ja rakkaat kortit, jotka auttavat tulkitsemaan kysyjän tilannetta ja tulevaisuutta. Kirjallinen tarottulkinta säilyy pitkään tallessa, ja siihen voikin palata yhä uudestaan. Tilanteiden eläessä tarottulkintaa on myös mahdollista päivittää.

Tarotkortit kertovat todennäköisen tulevaisuuden; eivät ehdotonta kohtaloa. Kyseessä on aina tulkinta; ei ennustus, joka olisi kiveen kirjoitettu. Mitä enemmän tietoa annat tämänhetkisestä tilanteestasi, sitä tarkemmin tulevaisuuttasi koskeviin kysymyksiin myös voidaan vastata. Tarottulkitsija ei arvuuttele tilannettasi, joten hänelle on hyödyksi, että jos hän esimerkiksi näkee tarotpöydässäsi useita mieshenkilöitä, niin hän tietää, oletko tällä hetkellä vapaa vai varattu. Alustus helpottaa tarottulkitsijaa tulkitsemaan korttien viestit sinulle tarkoituksenmukaisesti. Tarottulkinta ohjautuu heti alussa oikeaan suuntaan.

Tarotkorttien tapana on antaa todella yksityiskohtaisia vastauksia. Kirjallinen tarottulkinta antaa parhaillaan avaimet elämäsi muuttamiseksi mielekkääksi sekä sen suuntaamiseksi. Saatat parhaillaan pohtia, mitä tekisit ihmissuhteesi tai työpaikkasi suhteen. Kirjallinen tarottulkinta voi auttaa sinut uuden elämäsi alkuun. Harjaantunut tarottulkitsija voi antaa ratkaisun avaimet ongelmatilanteessa. Tilaa tarottulkinta sen mukaisesti, mihin asiaan ja kuinka paljon ohjausta tarvitset.

Go to Top